Paljon on taas tapahtunut puolen viikon aikana. Aloitetaan lauantaista.
Elikkä lähdimme lauantai iltana kaupungille tarkoituksenamme mennä istumaan johonkin paikalliseen ravintolaan. Emme tosin pääseet edes ravintolalle asti, ennen kuin meidät jo kadulla pysäytettiin ja luvattiin tarjota ruuat ja juotavat vapaavalintaisessa baarissa. Eihän se ilmainen ruoka toki houkuttanut.
Illan edetessä ruotsalaiset kaverimme saapuivat Venetsian reissultaan takaisin Riminiin ja vaihdoimme seuraa heidän luokseen. Meno oli kyllä taas vaihteeksi suht mielenkiintoista ja ehkä kuvat taas kertovat enemmän kuin sanat?
Going out!
Free pizza & drinks :)
:D
Every day I'm Trying to shuffle
Sunnuntaina väsytti ihan hieman. Iltapäivällä onnistuimme kuitenkin raahautumaan ulos hotellilta ja suuntasimme rannalle istuskelemaan. Hengailimme siellä sitten iltaan asti ja ruotsalaiset jätkät liittyivät myös seuraamme jossain vaiheessa iltaa (JA NE HULLUT KÄVIVÄT UIMASSA?!).
Ruotsalaiset tytöt olivat sunnuntai iltana ihan bilefiiliksissä ja saivat myös ton Sallan houkuteltua lähtemään ottamaan muutaman tonne lähipubiin. Meillä siis oli tosiaan töitä seuraavana päivänä, joten fiksuna (okei liian väsyneenä) päätin jättää baari-illan väliin. Oli muuten hyvä päätös.
Ne ui
Häikäsee
Miehekäs juotava?
Tytsyt
Tänään täällä on vissiin jonkin näköinen itsenäisyyspäivä, eli kaikilla on vapaata!
Tottakai sitten päätimme että hei tiistai iltana juhlitaan. Onneksi ilta sujui ihan kivasti; aloittelimme hotellilla, jonotimme ikuisuuden yhdelle klubille (jonne emme lopulta jaksaneetkaan sitten mennä), kävimme rannalla (jossa noi yhdet kävi taas uimassa hyi..) ja päädyimme lopulta kämpillemme jatkamaan iltaa ruuan ja juoman merkeissä.
Damn girl!
Vaffanculo!
Tänään kävimme ekaa kertaa ottamassa kunnolla aurinkoa, mutta valitettavasti aurinko ei oikein tykännyt meistä ja piileskeli vähän turhan paljon pilvien takana :( Mutta silti oli kyllä ihan mahtava fiilis maata rannalla, kuunnellen mm. tätä:
http://www.youtube.com/watch?v=6hzrDeceEKc
Hiekkaa
Kohta suuntaamme kuitenkin rannalle takaisin, mutta sitä ennen meidän pitää vaan ekana siivota täällä, ja se onkin helpommin sanottu kuin tehty...
Ja tosiaan kämpän tuulettamista haittaa pahimmaksi vihollisemmeksi muodostunut Tappaja Strutsi. Kyseinen peto yrittää änkeä kämppäämme _AINA_ kun ovi on hiemankin raollaan. Ja tänään se teki yllätyshyökkäyksen tänne sisälle :( en tykännyt.
Mutta nyt rannalle, heipähei!
Noora